Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jota antaa laillistettu puheterapeutti. Puheterapian tavoitteena on parantaa asiakkaan toiminta- ja kommunikointikykyä jokapäiväisessä elämässä kotona, päivähoidossa, koulussa ja työelämässä. Puheterapian tavoitteena on ennaltaehkäistä, tutkia ja kuntouttaa puheen ja kielen häiriöitä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmia. Asiakkaalla voi olla vaikeuksia mm. puheessa, kielellisissä taidoissa, äänessä, lukemisessa ja kirjoittamisessa sekä syömisessä ja nielemisessä.
Puheterapiassa keskeisenä lähtökohtana on hyvä vuorovaikutussuhde asiakkaan ja puheterapeutin välillä. Jokaiselle asiakkaalle tehdään yksilöllinen terapiasuunnitelma, joka pohjautuu lähettävän tahon tekemään kuntoutussuunnitelmaan.
Puheterapian kustantaa esimerkiksi Kela, kotikunta, vakuutusyhtiö tai yliopistosairaala. Puheterapiaan voi hakeutua myös itse maksavana.
Mikäli asiakas saa kuntoutusta Kelan rahoittamana, on syytä tutustua myös Kelan sivustoihin, joilla on tarkempia tietoja Kelan etuuksista, kuten kuntoutuksesta, matkakorvauksista ja vammaisetuuksista. Kelan etuuskohtaiset palvelunumerot ovat Kelan verkkosivuilla www.kela.fi> Yhteystiedot > Palvelunumerot. Kelan toimistojen osoitteet löytyvät samalta sivulta www.kela.fi> Yhteystiedot > Toimistot ja muut palvelupisteet.